Sony A1 Mark II - Ammattilaisen tehomylly
Teksti ja kuvat: Timo Ripatti
Sony A1 Mark II on valmistajansa uusin kinokoon peilitön kamera, sarjansa lippulaivamalli.
Siinä on sama 50,1 MP pinorakenteinen Exmor RS CMOS-kenno kuin nelisen vuotta sitten esitellyssä edeltäjässään, mutta uuden BIONZ X -prosessorin avustuksella sen ominaisuuksista saa nyt enemmän irti.
Kamera tuli testiin yhdessä Sony FE 28-70mm F2 GM -objektiivin kanssa.
Uuden kameran tarkennusjärjestelmälle voi valita erilaisia kuvausaiheita tunnistettavaksi yhdeksän erilaista, mukaanlukien henkilöt, nelijalkaiset, linnut, hyönteiset, junat ja lentokoneet. Ihmissilmän tunnistus on parantunut n. 30%, samaten useimpien eläinten. Linnut tunnistetaan 50% paremmin. Erillisen tekoälypohjaisen prosessorinsa ansiosta se osaa tunnistaa kuvausaiheen haluttaessa automaattisesti – myös videolle kuvattaessa.
5-akselisen kuvanvakaajan tehoksi ilmoitetaan 8,5 EV kuvan keskikohdalta ja 7 EV reunaosilta.
Kamera yltää sarjakuvaukseen 30 valotusta sekunnissa ilman etsinkuvan välkkymistä, täydellä kohteen seurannalla ja valonmittauksella. Tarkennusjärjestelmä ja valonmittaus kykenevät tekemään 120 laskutoimitusta sekunnissa.
Automaattitarkennuksen käytössä on 759 vaiheentunnistuspistettä. Seurantanopeutta voi nyt säätää, mistä on hyötyä lintuja ja urheilusuorituksia kuvattaessa. Tarkennus toimii aina -4 EV valoisuusarvoon asti AF-S -tarkennustavalla.
Ennakoiva kuvaus tallentaa kohdetta valitun ajan, ja niin kauan kun laukaisin on painettu puoleen väliin. Sulkimen laukaisemista edeltäviä valotuksia tallentuu 0,2-1 sekunnin ajan. Dynaaminen toisto on maksimissaan 15 EV-arvoa, kun kameralla otetaan valokuvia. Kohinanvaimennusta on tehostettu, samaten värien toistoa. ISO-herkkyysalue on vakiona 100 - 32000 ja laajennettuna 50 - 102400.
Kamerassa on kaksi RAW-yhdistelmäkuvaustilaa:
Kohinanpoistokuvaustila (Composite RAW) tallentaa 4 - 32 valotusta, joista voidaan yhdistää vähennetyn kohinan kuva täydellä resoluutiolla.
Pikselinsiirtomonikuvaus (Pixel Shift Multi Shooting) tallentaa 4 – 16 valotusta, jotka yhdistämällä saavutetaan 199 MP resoluutio.
Molemmissa tapauksissa yhdistäminen tehdään Sonyn Imaging Edge Desktop -tietokonesovelluksella.
Sähköisen etsimen resoluutio on 9 437 184 kuvapistettä, ja sen virkistystaajuus on suurimmillaan 240 kertaa sekunnissa.
Kamerassa on 8K-tarkkuus videokuvaukselle. Käytettävissä on 10-bittinen 8K 4:2:2 XAVC HS -tallennus valinnaisella Full HD -välitallennuksella ja 4K-tallennus XAVC HS-, S- tai S-I-muodoissa täyden kennokoon tai Super 35 mm.n koossa ylinäytteistettynä 5.8K:sta kaikki pikselit lukien ilman pakkaamista. XAVC S-I mahdollistaa jopa 600 Mb/s -tallennuksen.
4K-tallennus on mahdollista jopa 120p-kuvataajuudella. 4K-kuvamateriaalia voi toistaa jopa 5-kertaisesti hidastettuna. Slow & Quick Motion (S&Q) -tilassa videoita voi katsella hitaalla tai suurella nopeudella suoraan kamerasta. Full HD -kuvaa voi kuvata jopa nopeudella 240 kuvaa/s.
Mekaanisen kuvanvakaajan lisäksi on videokäyttöön olemassa myös sähköinen Active SteadyShot -vakaaja.
Puskurimuistiin mahtuu maksimissaan 190 valotusta parhaimman pakkauslaadun JPEG-kuvia tai 100 pakattua raakatiedostoa.
Akku on edelleenkin sama NP-FZ100 kuin edellismallissa. Akunkesto on 520 valotusta takanäyttöä käyttäen, 420 valotusta sähköisellä etsimellä, tai 90 minuuttia videokuvausaikaa.
Valotusmäärät perustuvat CIPA-testimenetelmään.
Kamera pystyy käyttämään kahta erityyppistä muistikorttia. Samaan koloon voi laittaa joko SD-kortin tai CFexpress A -kortin.
Kameran toimitusvarusteisiin kuuluu BC-ZD1 -akkulaturi. Se on nopea laturi Sonyn suuren kapasiteetin NP-FZ100-akuille. Sillä voi ladata samanaikaisesti kaksi akkua täyteen noin 155 minuutissa, kun se on kytketty USB Power Delivery (PD) -yhteensopivaan virtalähteeseen, jonka teho on vähintään 30 W, ja USB-kaapeliin, jossa on USB PD -tuki (3A) tai suurempi virta.
Kamerassa on FTP-palvelinyhteyttä varten LAN-liitäntä, jonka nopeus yltää arvoon 2,5Gb/s.
Tietokoneella voi ohjata kameran etäkuvaamaan, kun käytetään Remote Camera Tool -sovellusta kiinteän LAN-verkon välityksellä. Sovelluksen avulla voi sekä muuttaa kameran asetuksia että ottaa kuvia. Transfer & Tagging on älypuhelinsovellus, joka voi nopeuttaa urheilu- ja uutiskuvaajien valokuvatyönkulkuja FTP-taustasiirroilla älypuhelimen kautta sekä nopealla tunnisteen/kuvatekstin liittämisellä.
Kameran voi langattomasti kytkeä Creators' App -sovellukseen, jonka avulla voi älylaitteen yhdistää pilvipalveluun. Sovellusta voi käyttää sekä kuvaamiseen että kuvien jakamiseen. Toinen pilviratkaisu on Creators' Cloud, joka tarjoaa kuvatiedostojen tallentamisen lisäksi yhteydet toisiin sisällöntuottajiin.
Sony A1 Mark II sopii valokuvauksen ammattilaiselle, joka joutuu hoitamaan kirjavan määrän erilaisia työtehtäviä, ja työn tulokset pitää jakaa yleisölle joko reaaliajassa tai niin, että niitä voi editoida perusteellisesti.
Reaaliaikaisen AF-toiminnon ansiosta ja jatkuvaa tarkennusta käytettäessä säilyy kasvokuvissa tarkennuskohta, vaikka silmät jäisivät välillä piiloon. Silmätarkennus osaa hakeutua silmän pintaan, eikä vain silmäripsiin. Sony FE 70-200mm F4 G OSS, 1/200 s. f/4 ISO 2500
Havainnot
Sony A1 Mark II on ergonomialtaan hyvin samankaltainen kuin edeltäjänsä. Rungon etuseinässä on nyt ohjelmoitava C5-painike, joka tehdassäätöisenä nopeuttaa sarjakuvauksen 30 valotukseen sekunnissa, riippumatta alkuperäisestä säädöstä.
Takanäyttö kiertyy ja kääntyy, myös kuvaussuuntaan. Sen avulla pääsee helpommin kuvaamaan pystyformaatissa, ja varsinkin videokuvaaja arvostaa sitä että sivulle käännetty näyttö ei paremman saranoinnin ansiosta enää osu kameran päädyn sähköisten liitäntöjen tielle.
Menuvalikkoa on paranneltu aina uuden kameraversion yhteydessä. Edistystä on siinä, että kameran tärkeimmät toiminnot on koottu paneelityyppisinä symboleina menuvalikon alkuun, josta niitä voi kosketusnäytön avulla muokata. Kun kameran vaihtaa videokuvauksen puolelle, paneelin tiedot muuttuvat vastaavasti – nyt kahdelle välilehdelle.
Omat menuvalinnat voi toki ohjelmoida valotustapakiekolle, ja myös niputtaa henkilökohtaiseen valikkoon ja edelleen tallentaa muistikortille. Fn-näppäimellä avautuvan pikamenun 12-kohtaista valikoimaa voi kustomoida, ja erikseen sekä valokuvaamiselle että videokuvaukselle.
Suurimpaan sarjakuvausnopeuteen, parhaaseen videolaatuun ja puskurimuistin kapasiteettiin
päästään vain, jos käytetään tallennusnopeudeltaan huipputasoisia muistikortteja. CFexpress A on hintavampi kuin CFexpress B, mutta yhteensopivuutta SD-korttien kanssa ei olisi voinut toteuttaa niin pitkälle kuin se nyt on tehty. Mikään kameran ominaisuuksista ei välttämättä vaadi Cfexpress-kortin käyttämistä, mutta eron pystyi huomaamaan varsinkin sarjakuvauksessa.
Rungon vasemman päädyn luukkujen alla on LAN-liitäntä, Sonyn oma Micro-B 2.0 -liitäntä, USB 3.2, täyskokoinen liitäntä HDMI:lle, mikrofoni- ja kuulokeliitännät, ja vielä X-salamatäsmäys.
Kamerassa on langattomana yhteystyyppinä WiFi, Bluetoothin tukemana. GPS-yhteyttä ei ole.
Jos kameran natiivi resoluutio 50 MP tuntuu paljolta, voi tallennuskooksi valita joko 21 tai 12 MP. Pienennys käyttää näytteistykseen koko kuvatiedoston informaatiota, joten lopputulokselta voi odottaa että se on terävä ja väritkin kohdallaan. Tallennus on häviötöntä, mutta vaihtoehdoksi voi valita myös tiiviimmäksi pakatun tiedoston, jossa on tehtaan ilmoituksen mukaan lievästi tallennushäviöitä. Kameralla voi myös kuvata APS-C -rajauksella.