Pia Maria Rautio - Tunnelman ja katseen vangitsija
Pia Maria Raution henkilökuvat menestyvät ja puhuttelevat, koska ne edustavat ajatonta visuaalista ulottuvuutta ja täydellistä valonhallintaa.
Olet kansainvälisesti palkittu valokuvaaja. Vuoden 2024 Finnish Photo Awards kuvakilpailu toi taas menestystä. Voitit Classical Portrait sekä Creative Portrait sarjat saaden hopeaa Children´s Portrait sarjassa. Todella huikea suoritus voitettuasi saman kuvakisan edellisvuoden kokonaiskilpailun ja monta kisaa aiemmin. Olet joka vuosi tällä vuosikymmenellä sijoittunut korkealle. Onko kisamenestys tärkeää? Tuoko se lisää keikkoja?
Olen luonteeltani tinkimätön ja kuvakilpailuihin osallistuessa tämä toki on eduksi. Ymmärrän jonkin verran valokuvien arvostelusta, mikä auttaa sekä kuvien suunnittelussa, kuvaustilanteessa että editoinnissa. Ajattelen asiaa niin, että kuviin jääneet virheet vähentävät juryn antamia pisteitä ja pyrin minimoimaan häiriötekijät, jolloin kuvassa olevan henkilön olemus ja tunne välittyvät tehokkaasti. Rakastan valokuvien analysointia.
Kilpailumenestyksen voi kääntää markkinointivaltiksi ja sillä meritoituu omalla tavallaan, mutta se ei ole mikään raha- tai keikka-automaatio. Keikkojen saaminen vaatii aina vaivannäköä ja strategisuutta. Kaupallinen osaaminen ei kuulu vahvuuksiini eikä ole koskaan ollut valintojeni keskiössä.
Tänä päivänä verkostoitumistaidot, luovuus ja sitoutuminen, sekä riittävä tekninen osaaminen ovat avainasemassa mietittäessä kaupallisen menestyksen tekijöitä. Arvelen tekoälyn hyödyntämisen omassa työnkulussa tulevan olemaan yhä isompi kilpailuvaltti kiristyvillä markkinoilla. Olen tehnyt jonkinlaisen arvovalinnan siinä, etten ole nähnyt vaivaa opetellakseni AI-työkaluja.
Henkilökuviesi menestys perustuu niiden ainutlaatuisuuteen. Kuvasi ovat osin kuin menneen ajan loistokkaita potretteja, joissa on viittauksia historiallisiin mestareiden muotokuvamaalauksiin. Kuvissasi menneisyys ja nykyisyys lyövät kättä. Potrettisi eivät ole pelkästään valon kuvia saati täydellisen sommittelun tuloksia, vaan niihin sisältyy miltei aina syvällisempi konteksti, joka naulitsee katsojan. Mistä ideat? Entä kuinka paljon kuvissa on ennalta suunniteltua tai syntyy luomisprosessissa?
Kuvani tarinaksi riittää tunnelma ja katse. Jostain syystä kuvien suunnittelu ennalta tuntuu raskaalta ja turhauttavalta - haluan jättää tilaa kokeiluille. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että kuvatessa on aikaa näille kokeiluille ja muutoksille.
Stailaus on rakennetuissa kuvissa kriittisen tärkeää ja usein kuvattavan "lookki" määrittelee valaisua ja tavoiteltavaa tunnelmaa. Parhaat kuvani ovat syntyneet pitkälti "lennossa" eli täysin intuitiolla kuvaustilanteessa. Tietenkin jotain on ollut tyylillisesti tai valaisullisesti mielessä jo ennalta.
On vaikea jäljittää prosessia, sillä usein onnistumisten taustalla on voimakas flow-tila, jossa pystyn unohtamaan kaiken etsimen ulkopuolisen maailman. Voitaneen sanoa, että kuvaaminen on ollut minulle omanlaistaan eskapismia.
Kontakti kuvattavaasi lienee kaiken A ja O? Olet kuvannut lapsiasi malleinasi. Onko heidän kuvaamisensa helpompaa? Jaksavatko he olla aina innoissaan, entä miten ovat kuvaustilanteen ja lopputulkokset kokeneet?
Vuorovaikutus kuvattavan kanssa on tosiaan äärimmäisen tärkeää. Olen aloittanut muotokuvaamisen omien lasten kuvaamisella ja edelleen nautin yhteisistä kuvaushetkistämme, sillä niissä on täysin paineetonta työskennellä. Olen huomannut, että muiden odotukset tekevät kuvaamisesta vaikeampaa, eikä kilpailumenestys ole vähentänyt tätä.
Emme kuvaa lasten kanssa enää niin usein, ehkä siitä syytä heidän saaminen kuviin on nykyään varsin helppoa. Tietenkin heitä on saanut pienempinä aina lahjoa tulemaan malleikseni. Lapsillani on toki omat suosikkinsa kuvista. Erityisesti he pitävät kuvista, joissa ovat saaneet olla stailattuina ikäänkuin hahmoiksi. Pyrin tekemään kuvauspäivistä aina mahdollisimman mukavia malleilleni - olivat sitten sukua tai eivät.
Mitä välittömämpää ja rennompaa vuorovaikutus on, sen paremmin henkilön olemus tulee kuvissa esiin. Jostain syystä valitsen itse edittiin ruutuja, joissa on eräänlaista melankoliaa, haikeutta ja rauhaa. Ehkä kuvat paljastavat aina jotain kuvaajastaan?
Kuvasin Pian aluksi hänen Upotalossa Lahdessa sijaitsevassa studiossaan koko tilan mittaisesta ikkunaseinästä lankeavassa luonnonvalossa siellä olevia erilaisia taustaelementtejä hyödyntäen. Valaisuun käytin käsisalamaa tasoittamaan varjoalueita. Canon EOS R7 + Laowa Argus 33mm f/0.95, 1/250 s., ISO 400 + Canon FL-5 täytesalama katon kautta.
Ilmiömäiset potrettisi ovat suurelta osin kuvaamalla kuvattuja, ei tekemällä tehtyjä? Missä määrin työstät kuviasi jälkikäsittelyssä?
En enää rakasta kuvankäsittelyä kuten alkuvuosina - oikeastaan päinvastoin. Kenties juuri AI-kuvien myötä kuvien autenttisuus on nostanut arvoaan minun silmissäni. Yritän valaista kuvat tasapainoisesti ja suurin osa editointia kohdistuu minulla kuvien studiotaustoihin. Pidän myös ihon editoinnista, mutta tässäkin olen mennyt maltillisempaan suuntaan. Näen työssäni nuorten parissa, miten kovia ulkonäköpaineita nuorilla on, enkä haluaisi omalla tekemiselläni olla lisäämässä virheettömyyden vaatimuksia. Tämä on asia, jossa koen arvoristiriitaa ja moraalista pahaa oloa.
Sävykäsittely on lempivaiheeni editointiprosessista, jossa kuvan tunnelma sitten saa lopulliset vivahteensa.
Mitä pidät kuvista, joissa autenttisia ovat vain kuvan eri elementit, jotka sitten kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi aplikaatiossa? Entä tekoälyllä tuotetut kuvat? Missä menee valokuvan ja AI-kuvan raja? (AI = artificial intelligence = tekoäly)
Tiedän, että etenkin Suomessa arvostetaan korkealle valokuvan dokumentaarisuutta ja ymmärrän sen hyvin. Välinehän perinteisesti saa voimansa juuri autenttisuudesta. Oma lähtökohtani kuviin on kuitenkin aina ollut esteettinen.
Arvostan monenlaisia kuvantekijöitä ja monenlaista valokuvaa - miten upeaa on, että kuvia tehdään ja niiden annetaan tapahtua! Itse en jaksa editoida kuvia paloista, mutta on hienoa, että joku jaksaa. Lopputulos on ammattilaisen tekemänä usein vaikuttava ja komposiittitekniikka mahdollistaa todella luovan ja rajattoman tarinankerronnan. Tämäntyyppisen rakennetun kuvan, kuvituskuvan tai mainoskuvan, rinnalle on tullut AI-kuva, joka osaavissa käsissä syntyy huomattavasti lyhyemmässä ajassa kuin paloista kooten. Toki näitä tekniikoita myös yhdistellään ja AI-pohjaisia työkaluja tarjotaan osana kuvankäsittelyohjelmia. Itse en ole vielä päivittänyt fotaria.
Kuville asetetut rajat ovat hiukan keinotekoisia, mutta mikäli valoherkkää pintaa tai kennoa ei hyödynnetä missään prosessin vaiheessa, ei voi puhua valokuvasta. Mielestäni ihmiset tarvitsevat myös hitaita luovia prosesseja visuaalisten pikakaistojen sijaan ja siksi itse teen asioita vanhanaikaisesti.
Jostain syystä AI-kuvat eivät sykähdytä minua niiden mielettömästä visuaalisuudesta huolimatta. Haluan valokuvilta näyttävien kuvien koostuvan kennolle tallennetuista pikseleistä tai filmille piirtyneistä muodoista eli arvostan autenttisuutta. Ei kuitenkaan menne enää kauaa, kun kukaan meistä ei erota AI-kuvaa valokuvasta ja se saa miettimään omankin tekemisen mielekkyyttä.
Huomaan, että haluaisin edetä kohti jotain täysin puhdasta ja autenttista, mutta saatan pelätä menettäväni jotain. Kontrollin? Visuaalisuuden? En tiedä.
Väri vai mv? Kuvaatko lähtökohtaisesti joko mustavalkoista tai väriä, vai muunnatko värikuvan harmaasäyvyiseksi tilanteen mukaan? Käytätkö enää filmiä?
Teen päätökset kuvan lopullisista väreistä aina vasta editointivaiheessa. Joskus harvoin olen ennalta päättänyt, että lopputulos on mustavalkoinen, tällöin valaisuun voi lisätä vähän potkua ja kontrastisuuden voi pitää voimakkaana.
Kun kuvatessa jättää väljyyttä tummaan ja vaaleaan päähän, saa lopputuloksen useimmiten kiristettyä hyväksi mustavalkoiseksi, jolloin huomio siirtyy valööreihin ja pintoihin. Esimerkiksi laskokset, läpinäkyvyydet, tekstuurit ja verkkomateriaalit näyttävät minusta hienoilta juuri väreittä.
Mustavalkoisessa kuvassa on tiettyä ajattomuutta ja pelkistystä, joka puhuttelee useimpia katsojia. Tunnustaudun nostagikoksi: mustavalkokuvissa on sellaista eleganssia ja draamaa, jota väriversiot eivät hevin tavoita.
Olen käynyt filmikuvauskursseja ja kehittänyt mv-filmejä, tosin vuosikymmeniä sitten. Olen jo melkein ostanut filmikameran, eli kerään vielä rohkeutta hypätä aidosti hitaaseen ja kuvaajan virheet armotta paljastavaan prosessiin.
Kansainvälisestä menestyksestäsi huolimatta et silti tee leipätyöksesi muotokuvauksia, vaan työskentelet nuorten parissa. Onko muu leipätyö kuin valokuvaaminen tietoinen valinta?
Työskentelen nyt toista vuotta koulunkäynninohjaajana yläkoulussa ja koen työni merkityksellisenä. Siinä missä työ valokuvaajana on ollut pitkälti yksinpuurtamista, on ollut ihana olla osa työyhteisöä. Nuorten kohtaaminen on, jos nyt ei ihan aina niin ainakin useimmiten palkitsevaa!
Hakeutuminen päivätyöhön on ollut osittain seurausta siitä, että olen kokenut kuvaamisen sisällöttömänä ja tekemiseni merkityksettömänä. AI-kuvan vyöryminen eetteriin vahvisti kokemusta.
En ole koskaan tehnyt kuvia kaupallisista lähtökohdista, vaan halusta luoda jotain kaunista tai omaa. Valokuvien kokema inflaatio on surullista, mutta ilmeisen vääjämätöntä. Sehän on alkanut jo kännykkäkameroiden yleistymisen ja kehittymisen myötä ja AI lisää kierroksia romahdukseen. Valokuvan arvon täytyisikin siis löytyä muualta kuin pelkästä visuaalisuudesta.
Olen ennen lasten saamista opiskellut voimauttavaa valokuvausta ja kenties pääsen vielä joskus yhdistämään työn nuorten parissa kuvien tekemiseen.
Pian juuret ovat maaseudulla ja hän viihtyy luonnon helmassa. Hänen toiseksi kuvauspaikakseen valittiin Upotalon kattotasanne, jonne pääsi kulkemaan suoraan studion ovesta. Sieltä avautui mieluinen urbaani syksyinen luonnonmaisema. Käytin mahdollisimman pitkää polttoväliä saadakseni ruskataustan maalauksenomaisena ja lähemmäs kohdetta. Tuulikoneelle ei ollut tarvetta tarvetta sillä kuvaushetkellä lähes 11m/s puhaltaneet tuulenpuuskat saivat Pian hiukset tuivertamaan. Viimeistelyssä kuvaan on luotu hieman taustan puita mukaileva ruskanvivahteinen lämmin yleissävy. Canon EOS R6 Mark II + RF 200-800mm F6.3-9 IS USM (539mm asennossa), f8, 1/500s. ISO 320 + Canon EL-5 tehokas täytesalama, joka antoi sopivasti täytevaloa vielä 20 metrin etäisyydeltäkin.
Mielikuvani
Miksi juuri nämä ovat mielikuvasi monien joukosta?
On yllättävän vaikeaa valita vain muutamaa kuvaa edustamaan omaa tyyliä! En myöskään mielelläni selittele kuviani puhki, saatika kehu niitä, mutta tässä muutamia ajatuksia kuvien takaa.
CURLS (2024)
Tämä mustavalkokuva on yksi tämän syksyn viimeisimmistä kuvista. Kuvaan usein studioympäristössä, mutta tämä kuva tyttärestäni on otettu saman pellon laidalla, josta vuosia sitten aloitin. Ilta oli poikkeuksellisesti aurinkoinen ja tuulinen. Pidän kiharoiden liikkeestä sekä tytön levollisesta katseesta. Ehkä tässä on sitä paluuta juurille. Kuvaan on tehty vain mv-säädöt.
MARIONETTE (2022)
Geometriset muodot, siluetti, tiukka valo, symmetria sekä vahvat värit tekevät kuvasta visuaalisesti voimakkaan. Narujen lisääminen editissä lisäsi kuvaan symbolisen kerroksen.
TATTOOED (2022)
Kuva on esimerkki minimalistisemmasta lähestymistavasta ja siinä on aavistus fashion-henkisyyttä. Mallina on Ona Pöyry, jonka kanssa olemme useasti kuvanneet luovia muotokuvia. Kuva tuo minulle mieleen grafiikan vedoksen tai tatuoinnin.
ICARUS (2020)
Tämä korona-aikana tehty kuva oli kotioloissa tehty kokeilu, joka onnistui yli odotusten. Tässä kuvassa on lempiväriyhdistelmäni keltaoranssi ja syaaninsininen. Kuvassa on poikani sijasta hahmo, jonka myytin moni tuntee. Kuvan nimen kautta kuvaan tulee uusi kerros ja tarinallisuutta. Valorenkaan voi nähdä esimerkiksi koronaviittauksena, auringonpimennyksenä tai pelkkänä geometrisenä tulielementtinä.
RAY OF LIGHT (2019)
Ensimmäisiä värigeelikokeilujani. Tämän kuvan myötä itseluottamukseni visuaalisiin kokeiluihin kasvoi ja innostuin kuvilla kilpailemisesta. Kuva on toteutettu kahdella salamavalolla ja valojuova syntyi pukeutumissermin avulla.
PIA MARIA RAUTIO
PIAN KALUSTO
Kuvat ja teksti: Juha Laitalainen
Intensiivisessä sarjassaan Mielikuvia valokuvaaja ja toimittaja Juha Laitalainen kuvaa ja esittelee suomalaisia valokuvaajia heidän rakkaimpine kuvineen.